Tietoja Minusta

piia korhonen

Olen kuopiolainen ratkaisukeskeinen psykoterapeutti, työnohjaaja, mindfulness-ohjaaja ja yhteiskuntatieteiden tohtori (pääaineena sosiaalipsykologia). Psykoterapeuttina olen toiminut yli 10 vuoden ajan. Minulla on paljon kokemusta mm. masennuksen, ahdistuneisuushäiriön, paniikkihäiriön, pakko-oireisen häiriön, uupumuksen, unihäiriöiden, stressin, erilaisten traumojen sekä neuropsykiatristen häiriöiden tiimoilta. Teen lähinnä Kelan tukemaa kuntoutuspsykoterapiaa, mutta myös itsemaksavat asiakkaat ovat tervetulleita. Toimin yksilöterapeuttina sekä nuorille että aikuisille. Tarvittaessa terapiakäynneille voi välillä osallistua esim. asiakkaan vanhemmat tai puoliso.

 

Terapiatyöskentelyn kulku

Ratkaisukeskeisessä terapiassa lähdetään liikkeelle pohtimalla yhdessä terapian tavoitteita. Terapia voi olla lyhytterapiaa, 1-10 käyntiä, tai pidempikestoista, riippuen asiakkaan tarpeista. Kelan kuntoutuspsykoterapia kestää 1-3 vuotta. Keho ja mieli kulkevat käsikädessä, joten terapiassa onkin tärkeää huomioida molemmat. Tähän liittyen olen käynyt psykofyysisen psykoterapian perusteet vuonna 2023. Menetelminä käytän keskusteluterapian ratkaisukeskeisiä ja kognitiivisia menetelmiä, sekä rentoutus- ja tietoisuustaitoharjoituksia. 
 
Käytän työssäni A-luokan potilastietojärjestelmä Diariumia (Nordhealth). Liityin Omakantaan 5/23, jonka jälkeen alkavat hoitokokonaisuudet siirtyvät Omakanta-järjestelmään.
 

”Joka ei ole koskaan

ontunut

ei tiedä mitään

juoksemisesta. ”

 

-Tommy Tabermann

 

vapaa-ajalla

Luonto on minulle hyvin tärkeä. Tykkään liikkua metsissä, sienestää ja marjastaa sekä viettää aikaa veden äärellä. Mielelläni kokkailen luonnon antimista ja muutenkin lähiruuasta. Tärkeä harrastus minulle on myös neulominen, jota tykkään tehdä samalla äänikirjoja kuunnellen. Touhuaminen Halli koiran kanssa on myös osa arkeani.

 

”Miksi meidän on kuunneltava sydäntämme?

Siksi että siellä missä on sydämesi, siellä on aarteesi.”

 

-Paulo Coelho (Alkemisti)

Sienimetsällä